Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Niin rikas

Nyt en tieda, mista alkaa, kun on niin paljon tapahtunut ja paljon kerrottavaa!

Hurja masennuskierre/kulttuurishokki alkaa olla taittumassa parempaan, luullakseni, ja elama alkaa rauhoittumaan taalla Brittein saarella.

Kauan sita tulikin pohdittua mennytta ja uutta elamaa, ennen kuin paasi tahan pisteeseen, etta on sopeutunut ja rauhaisin mielin tassa maassa. Paljon on pitanyt ajatuksissaan tehda sopeutumista ja pohtimista.

Ylihuomenna taas lahdemme keskiajan festareille pitkaksi viikonlopuksi, joka on minulle vuoden kohokohta. Naemme ystavia, pukeudumme asianmukaisiin vetimiin ja saamme kuulla mahtavaa musiikkia ja rupatella ihmisten kanssa. Mutta uusin juttu nyt on se, etta olemme aloittaneet radioshow’n. Joka sunnuntai menemme 45min ajomatkan paahan tekemaan parituntisen show’n, joka sisaltaa kaikenlaista musiikkia ja meikalaisten hopotysta. Se on ollut ihan mahtava piristysruiske ja nautin siita taysin rinnoin! Se on vapaaehtoinen nettiradio, jossa on monenlaista sisaltoa. On mahtavaa saada olla osa sita!

Nyt taaksepain katsoessa kotoutuminen tanne on ollut todella vaikeaa henkisesti ja olen kokenut niin paljon alhoja, joskin myos vuoren huippuja, etta en pysty niita laskea. Mutta vasta nyt alkaa tuntumaan, etta olen paassyt akuutimmista kulttuurishokin ensivaiheesta ohi, hiljalleen. Vasta nyt odotan oikeasti elamaa taalla ilman luopumisen kipua. Vasta nyt voin iloita taysin siita, miten ihana tama maa on ja myos iloita omista juuristani ja mista tulen. Tuntuu, kuin vaaka alkaisi vihdoin tulemaan tasaan, kumpikaan puoli ei paina liikaa. Se on ihana tunne! Rauhallinen ja tyyni tunne. En lopulta ole menettanyt mitaan. Se kaikki oli vain hailyva tunne, mutta ei todellinen. En ole menettanyt juuriani, enka uutta kotiani. Painvastoin, olen nyt kaksin verroin rikkaampi.

 

 

 

 

Mainokset

Talven jalkeiset

Pitkan hiljaiselon jalkeen raapustan taas jotain.

Vietin joulua Suomessa monen vuoden jalkeen. Oli ihanaa palata taas tuttuihin perinteisiin ja juhlan tuntuun. Joulu oli todellakin rauhallinen, enemman kuin se taalla on. Lisaksi siita teki hyvin leppoisan aikuisten seura. Oli vain vanhempani, isosisko ja pikkuveli. Kaikki ottivat rennosti, ei ollut valia, onko kaikki juuri tradition mukaista. Mutta perusperinteet silti olivat. Joulurauhan julistus, joulusauna, jouluruoka laatikoineen ja kinkkuineen. Tata olin odottanut niin paljon!

Vietin Suomessa kolme viikkoa. Oli ihanaa kuulla taas lumen kirskunta jalkojen alla ja nahda, miten lumi satoi hiljaa tiputellen. Kaikki peittyi valkoiseen, pehmeaan untuvaan. Olipa yksi paiva -27, joten taas sai muistella kunnon pakkaspaivia. Tata kaipailen vielakin, vaikka en ole talvi-ihminen ollenkaan. Silti seen puuttuessa huomaa, miten paljon sita kaipaa ja valkeasta puhtaudesta nauttii.

Tana talvena sain kavaista Suomessa toisenkin kerran helmikuussa. Olin kissavahtina siskoni kissalle, kun he lahtivat ulkomaille. Viela oli lumi maassa ja sita tuli lisaa. Oli hienoa nahda tuttu suomalainen naky, kun ihmiset jonottavat bussia takkiinsa piiloutuneina ja sopivasti etaalla toisista ihmisista. Kuinka kaikki kulkuvalineet toimivat hyvin lumipyryssa ja kinoksissa. On se vaan hienoa, etta koko maailma ei pysahdy pienen lumipyryn koittaessa! Kaikki ottavat lumen ja myrskyt vastaan urheasti ja elavat paivansa lapi sen keskella sen kummempia valittamatta. Ihmiset vain hyvaksyvat tosiasian, etta lunta ja pakkasta nyt vaan on.

Outoa oli palata tanne saarelle, jossa ruoho oli vihreaa ja lumesta ei ollut tietoakaan. Ruusuissa alkoi jo nuput ja silmut puhjeta. Olin aimistynyt, miten suuri kontrasti voikaan kahden maan valilla olla, vaikka ollaan silti Euroopassa eika nyt kuitenkaan niin kaukana toisistaan.

Kahdella reissulla Suomeen tulin taas jo niin tutuksi talveen, etta alkuun oli outoa taalla ilman sita. Mutta huomasin kummallakin kerralla lentokoneen lahtiessa, etta enaa ei itketa. Olin matkalla kotiin ulkomaan visiitilta. En muista milloin olisi ollut ensimmainen kerta, mutta joulun jalkeen havahduin siihen, etta en ollut suruissani, kun lentokone irtosi maasta. Tama oli melkoinen yllatys tajuta. Ehkapa se tarkoittaa, etta kulttuurishokki on kaynyt yhden vaiheensa lapi ja valmis siirtymaan kotoutumisen vaiheeseen. Koska taalla se koti on.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

*Sanaton*

Nyt taytyy kirjoittaa, vaikka en ole aikoihin tanne ajatuksiani kertonut.

Maahanmuuttajien virta Eurooppaan, Brexit, Aleppo, ja nyt Trump. Ja tassa vain muutama esimerkki. Ei voi kuin ihmetella. Mita ihmetta oikein on tapahtumassa?

Hurjasti ihmisia joutuu pakenemaan henkensa edesta kuoleman uhassa muihin maihin. Kaikki eurooppalaiset eivat ole tasta tyytyvaisia. Britanniassa hiljainen ulkomaalaispelko saa luvan tulla ulos, kun puhujanpontosta poliittisesti epakorrekti ihminen ikaan kuin antaa luvan kritisoida muualta tulleita, sulkea rajoja heilta ja luoda hajaannusta yhteistyon sijaan. Suomalaiset Britanniassa ovat kohdanneet rasistista huutelua ja jopa suoraa hyokkaysta. Puhumattakaan muiden maiden kansalaisista tai muiden varien/rotujen edustajista.

Lisaa massatappamista, teurastusta suurissa mittakaavoissa. Isis hakkaa paita poikki, viela videoi ne ja ylpeasti julkaisee ne maailmalle. Uhittelevat kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla. ”Jos ette tee niin, kuin me halutaan, me annetaan teille turpiin!” Ja viedaan teidan lelut…

Loppuhuipennukseksi viela, niin ikaan hiekkalaatikon kiusaajakakara, valitaan presidentiksi, vaikka han ei oikeastaan ole osoittanut puheissaan mitaan yhtenevaa, jarkevaa merkkia siita, etta tietaa, mita tekee. Han iskee myos siihen, mihin Britanniassakin iskettiin: maahanmuutto, ulkomaalaiset, ihmisryhmien jako, terrorismin pelko ja jonkun menneen amerikkalaisen idyllin ennalleenasettaminen. Uhittelee silla, miten han rakentaa muurin raiskaajia ja huumeidenkuljettajia vastaan (koska kaikki meksikolaisethan ovat niita), tarttuu naisia vapaasti alapaasta ja kuinka vammaisia ihmisia saa pilkata. ”Jos ette tee, niin kuin ma haluan, ma annan teille turpiin!” Ja vien teidan lelut…

Luopumisia

fiendship

(Google photo)

 

Olen tassa vimeaikoina miettinyt paljon menetysta. Terveyden, kodin, rakkaan ihmisen tai tyon menetysta. Tyota en ainakaan viela ole menettanyt, mutta noista muista on kokemusta.

Tama vuosi on ollut erityisen myrskyinen. Olen muuttunut ihmisena niin paljon, etta en ole tunnistaa itseani, kun katselen valokuvia ja muistelen elamaani viime vuodelta tahan samaan aikaan.

Kavimme Suomessa Lord Yorkin kanssa alkukesasta. Oli valtavan ihanaa nahda kaikki rakkaat ihmiset, mutta siina on aina se kaantopuoli, etta taas pitaa kokea uudelleen se luopuminen, joka iskee joka kerta lahtiessa, kun tietaa jattavansa perheen ja ystavat taakseen.Tiedan, etta tama ajan mittaan kylla helpottaa, mutta tahan mennessa se ei ole viela paljoa helpottanut. Sama luopuminen aina uudestaan ja erkaneminen. Tunnen olevani kuin luuranko siita ihmisesta, joka olin Suomessa asuessani.

Olen muistellut rakkaita ystaviani Suomessa paljon samalla, kun olen kokenut hieman vaikeaksi loytaa laheisia ystavia taalta, vaikka olenkin loytanyt jonkun erityisen hyvan ystavan. Tama on tuonut pintaan myos lapsuudenystavani kuoleman runsas viisi vuotta sitten.

Ystavan menetys on jotain todella karvasta ja kipeaa. Ihminen, jonka seurasta nautti paljon ja jonka rinnalla elaminen oli mahtavaa, onkin yhtakkia poissa. Sita kipua ei koskaan saa pois, vaikka aika hieman parantaakin. Rakasta ystavaa ikavoi silti joka paiva ja kaipuulla muistelee mahtavaa ihmista. Voi, kunpa heidat voisikin tavata viela joskus uudestaan!

Hieman apealla mielella olen koittanut sietaa luopumista ja menetysta. Odotan, milloin aika parantaa haavat, koska viela se ei ole sita tehnyt.

 

 

Se on moro!

En oikein voi uskoa, etta olemme tulossa EU:sta ulos. Uutisia ja lukuja katsoessa ero aanestajissa on aika suuri. Nuoriso aanesti pysymista, iakkaammat (n. 60% yli 60-vuotiaista)  lahtemista. Aika hassua on, etta Skotlanti aanesti enimmakseen jaamista, mutta miksi Englanti on jamahtanyt vanhoihin menneisiin, joihin haluavat palata? Stiff upper lip, itsekehu ja ylpeys…

Uutisissa haastateltiin lahtemista aanestaneita vanhempia miehia ja nuorempiakin. He sanoivat, etta eivat halua Saksan taas sanella saantoja, koska ovat saaneet sodissa jo haastella. Toiset sanoivat, etta olemme oma saaremme, oma maamme ja meidan pitaisi saada tehda omat saantomme ja lakimme.

Missa valissa nama ihmiset ovat missanneet, etta nyt on 2016? Ei ole enaa jalleenrakentamista sodan jalkeen tai ”talvisodan henkea” sellaisenaan. Sota on ohi jo.

Meikalaisen taytynee laittaa oleskelulupaa pian hakuun.

 

 

 

 

 

Leave…

Nyt nayttaa kylla todella pahasti silta, etta meikalaiset lahtevat EU:sta. Tosi kurjaa. Siis en muuten EU:sta tieda, mutta etta UKIP  on saanut paljon aania.

 

Nyt tassa vaiheessa aamuyota on jo selva, etta lahdemme EU:sta. Tilanne on talla hetkella klo 05.22 Remain 48,2 %,  Leave 51,8%.

Kylla se nyt vaan taitaa olla, etta nain sita lahdettiin EU:sta ja silla sipuli.

Paivitysta:

Nigel Farage on heti aamu-uutisissa saamassa kiitosta ja kunnioitusta. Tosiasia nyt on se, etta Britannia on lahtenyt EU:sta.

Ainoa ilonaihe minulle on se, etta haastattelijana aamu-uutisissa on Pierce Morgan, jonka todella toivon kayttavan kaiken sen raa’an haastattelutaidon, mita hanella on, saadakseen kunnon vastauksia siita, mita tulee olemaan Faragen mielesta. Pierce Morgan on hurja haastattelija.

Nigel Farage on nyt se EU:sta lahdon kasvo, hieman kuin Timo Soini. Han on sanonut tassa nyt uutisia katsoessani, etta se raha, jota ei nyt makseta EU:n, ei menekaan NHS:n, eli terveydenhuoltoon, niinkuin han oli alunperin luvannut. Pierce Morgan aika ravakasti sanoi uutishaastattelussa, etta no ihmiset heraavat tana aamuna ja monet luvatut asiat eivat toteudukaan.

Pierce Morgan hauskasti tokaisee saatiedotteen jalkeen, etta ”hei, tosi kiva, etta kaikki meidan suurimmat lehdet ovat maksettu” sanomaan tiettyja asioita. Tykkaan Pierce Morganista, han sanoo ja kysyy niin suoraan, etta se on jopa rumaa!

 

 

 

 

Brexit or don’t

Tässä katselen yöllä historiallista ääntenlaskentaa siitä, lähdetäänkö EU:sta, vai ei. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähdetään.

Huoh. … mitä nyt voisi sanoa. Olisin toivonut, että maa voisi pysyä EU : ssa, jotta kaikki arki meikäläisen kohdalla sujuisi hyvin. Varmasti alkuun onkin kaikki hyvin, mutta en ihmettele, jos pikkuhiljaa rajoitukset alkavat.

Tämä on hirveä yleistys, mutta ikääntyneempi väestö tuntuu kaipaavan paluuta johonkin sodanaikaiseen tai -jälkeiseen yhteishenkeen ja yhdessätekemiseen. Jollain tapaa puheista kuultaa sellanen isänmaallisuus ja sitten sellanen ”paluu siihen, kun oli Ikäänkuin voisi mennä takaisin johonkin sodanajan yhtenäinen UK-henkeen. Sellanen unelmointi sellaseen johonkin vanhaan. Mutta eihän mitenkään voi mennä sellaiseen enää ja maa on muuttunut sodanajan jälkeisen idyllin jälkeen. Toivon vain kovasti, että ihmiset ovat tutkineet puolin ja toisin.

Ja sitten on monia, jotka on vähän kyynisiä, että mitä sitten, mikä tulos on, kun päättäjät päättää kuitenkin miten haluavat. Kuitenkin kaikki tuntuu ajattelevan, että nyt täytyy käyttää ääntänsä ja mennä äänestämään.

Aika paljon joillakin kiteytyy tähän immigrantti-asiaan. Rajoja halutaan tiukentaa, kontrolloida enemmän. Ottavat malliksi Sveitsin, miten hyvin siellä on asiat, kun eivät ole EU:ssa.

On ollu sellasia puheita, että EU:n kansalaisille voisi tulla maksullinen terveydenhuolto, isommat lukukausimaksut ja muita tämmöstä ja että tulee hankalammaksi rajalla. Ja sitäkin, että Hissun kissua lähetetään kotimaahan, ei tietenkään mitään massakarkotusta, mutta pikkuhiljaa. Katsotaan, miten nyt käy.